Tulipa käytyä taas nykytanssia katsomassa - ja jo heti alkuun täytyy todeta, että olipahan vaikuttavaa! Loopit on tamperelaisen Tanssiteatteri MD:n 20-vuotisjuhlaesitys, jonka kokeilevan ja mielenkiintoisen koreografian on tehnyt kansainvälisesti tunnettu tanssija-koreografi Tero Saarinen. Teoksessa esiintyy kuusi tanssijaa: Suvi Eloranta, Elina Jakowleva, Ville Oinonen, Samuli Roininen, Anniina Kumpuniemi ja Mari Rosendahl.
Inspiraationa teokselle on kuulemma toiminut ranskalaisen kirjailijan Raymond Queneaun klassikko Tyyliharjoituksia (1947), jossa toistetaan samaa tapahtumaketjua peräti 99 kertaa tyylilajia vaihdellen. Loopit-esityksessä tyyliharjoitukset kääntyvät liikkeelliseksi loopiksi mm. The Tiger Lillies -yhtyeen musiikin säestämänä. Kiehtova idea, ja heräsi kyllä uteliaisuus tuota kirjaakin kohtaan! Vaikka esityksessä oli tavallaan paljon toisteisuutta erityisesti musiikin osalta, se ei silti ollut hetkeäkään tylsä vaan visuaalisesti varsin vaikuttava. Tuli vahvasti sellainen vaikutelma, että tässä on todellakin loppuunsa hiottu koreografia (tosin oma asiantuntemukseni sen arvioimiseen on aika olematon, fiilispohjalta siis huutelen).
Loopit tarkastelee kiinnostavalla tavalla tilaa sekä yleisön ja esiintyjien suhdetta. Ennen väliaikaa katsojat istutetaan lavan takaosassa oleville jakkaroille tanssijoiden esiintyessä paitsi lavan etuosassa, myös katsomossa ja käytävillä. Väliajan jälkeen katsojat pääsevät turvallisesti katsomon penkeille istumaan, mutta silloinkaan tanssi ei rajoitu pelkästään lavalle. Koko tila on harvinaisen tehokkaasti käytössä, vaikka tanssijoita on vain kuusi eikä yleisöäkään mahdu kovin paljon mukaan.
Varsinkin esityksen alkupuolella on melko intiimi. Alussa tanssijat ovat niin lähellä yleisöä, että katsoja voi havainnoida tarkkaan heidän ilmeitään ja muita liikkeen yksityiskohtia - tosin vaikeus on tietysti siinä, minne katseensa kohdistaisi, varsinkin silloin kun kaikki tekevät eri juttuja eri puolilla lavaa! Tällaisen esityksen voisi katsoa uudelleenkin, silloin varmasti kiinnittäisi huomiota taas vähän eri yksityiskohtiin. Tanssin lisäksi myös ääni on esityksessä keskeisessä roolissa. Tanssijoista Suvi Eloranta on myös taitava ja vaikuttava laulaja, mikä teoksessa hyödynnetään kivasti, ja puhettakin mahtuu mukaan jonkin verran.
Inspiraationa teokselle on kuulemma toiminut ranskalaisen kirjailijan Raymond Queneaun klassikko Tyyliharjoituksia (1947), jossa toistetaan samaa tapahtumaketjua peräti 99 kertaa tyylilajia vaihdellen. Loopit-esityksessä tyyliharjoitukset kääntyvät liikkeelliseksi loopiksi mm. The Tiger Lillies -yhtyeen musiikin säestämänä. Kiehtova idea, ja heräsi kyllä uteliaisuus tuota kirjaakin kohtaan! Vaikka esityksessä oli tavallaan paljon toisteisuutta erityisesti musiikin osalta, se ei silti ollut hetkeäkään tylsä vaan visuaalisesti varsin vaikuttava. Tuli vahvasti sellainen vaikutelma, että tässä on todellakin loppuunsa hiottu koreografia (tosin oma asiantuntemukseni sen arvioimiseen on aika olematon, fiilispohjalta siis huutelen).
Loopit tarkastelee kiinnostavalla tavalla tilaa sekä yleisön ja esiintyjien suhdetta. Ennen väliaikaa katsojat istutetaan lavan takaosassa oleville jakkaroille tanssijoiden esiintyessä paitsi lavan etuosassa, myös katsomossa ja käytävillä. Väliajan jälkeen katsojat pääsevät turvallisesti katsomon penkeille istumaan, mutta silloinkaan tanssi ei rajoitu pelkästään lavalle. Koko tila on harvinaisen tehokkaasti käytössä, vaikka tanssijoita on vain kuusi eikä yleisöäkään mahdu kovin paljon mukaan.
Varsinkin esityksen alkupuolella on melko intiimi. Alussa tanssijat ovat niin lähellä yleisöä, että katsoja voi havainnoida tarkkaan heidän ilmeitään ja muita liikkeen yksityiskohtia - tosin vaikeus on tietysti siinä, minne katseensa kohdistaisi, varsinkin silloin kun kaikki tekevät eri juttuja eri puolilla lavaa! Tällaisen esityksen voisi katsoa uudelleenkin, silloin varmasti kiinnittäisi huomiota taas vähän eri yksityiskohtiin. Tanssin lisäksi myös ääni on esityksessä keskeisessä roolissa. Tanssijoista Suvi Eloranta on myös taitava ja vaikuttava laulaja, mikä teoksessa hyödynnetään kivasti, ja puhettakin mahtuu mukaan jonkin verran.
Rajallisen kokemukseni perusteella minulle on tullut sellainen vaikutelma, että nykytanssissa (tai ylipäätään tanssissa) on aina parhaimmillaan jotain mystistä: ajantaju katoaa, jos pääsee kunnolla esityksen lumoihin, ja koska tanssi on niin ei-kielellinen taidemuoto, sen herättämiä tunteitakin on todella vaikea sanallistaa. Tästä Loopit-esityksestä pidin todella paljon, se kosketti ja nauratti ja tunnelma vei tehokkaasti mukanaan, mutta sittenkään en osaisi kunnolla kuvailla, mistä teos oikeastaan kertoo. Kuulemma "ihmisenä olemisen nurinkurisuudesta ja keskeneräisyydestä sekä taipumuksesta toistaa itse itseään". Varmaankin siis näin, ihanan abstrakti ja kaikenkattava teema!
Aiemmin vieroksuin tanssia pitkälti juuri sen takia, että se tuntui vaikeaselkoiselta taidemuodolta, jota ei vaan tajua. Vähitellen alan kuitenkin kallistua sille kannalle, ettei sitä tarvitsekaan rationaalisesti tajuta, niin kuin ei välttämättä muutakaan taidetta - tärkeämpää on uusille kokemuksille ja tunteille antautuminen. Ja siitä olen iloinen, että olen itse uskaltanut vihdoin altistua tanssitaiteelle, sillä alan tosissani tykätä tästä!
Kuvat: Harri Hinkka, Tanssiteatteri MD
Aiemmin vieroksuin tanssia pitkälti juuri sen takia, että se tuntui vaikeaselkoiselta taidemuodolta, jota ei vaan tajua. Vähitellen alan kuitenkin kallistua sille kannalle, ettei sitä tarvitsekaan rationaalisesti tajuta, niin kuin ei välttämättä muutakaan taidetta - tärkeämpää on uusille kokemuksille ja tunteille antautuminen. Ja siitä olen iloinen, että olen itse uskaltanut vihdoin altistua tanssitaiteelle, sillä alan tosissani tykätä tästä!
Kuvat: Harri Hinkka, Tanssiteatteri MD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti